Se olikin 6 kuukautta Namibiassa

Kirjoittelen kotisohvaltani Suomesta. Tässä pientä reflektointia tältä viikolta.

Maanantaina oli surullinen päivä, kun juoksin ympäri UNAM:n kampusta halailemassa kavereitani ja ostamassa biltongia kotiinviemisiksi (Biltong = kuivaliha). Klo 11:00 shuttle haki minut lentokentälle. Koitin olla itkemättä taksissa, vaikka pala tuntui olevan kurkussa. Kentällä selvisi, että laukkuni ei ollut kuin puoli kiloa ylipainoinen, eikä ketään kiinnostanut laskuttaa siitä mitään.

Lennot menivät myös kaikin puolin mukavasti ja sain pitkällä lennolla kolme paikkaa itselleni ts. nukuin pitkiltäni. Rivillä takanani istuivat mm. Cambridgen yliopiston Taloustieteen emeritusprofessori, jonka kanssa heitettiin  aika levotonta läppää. Hän kuunteli kiinnostuneena juttuja Namibiasta. Mulla oli 11 h vaihto Lontoossa ja menin tapaamaan hyvää ystävääni kaupungille. Kiva homma, kun en ikinä ole Lontoossa vieraillut! Ainoa miinus oli 12 kiloa käsimatkatavaraa ja hiertävät kengät..

Kotona 00:30 tiistai-keskiviikkoyönä mua odotti hyvä ystäväni, joka oli pedannut mulle sängyn valmiiksi. Oli ihana myös ihanaa käydä suihkussa ja syödä Helsinki-Vantaalta ostamaani ruisleipää, vuohenjuustoa, goudaa, graavilohta ja meetwurstia. Aijai että maistui Suomi-herkut hyvältä! :P

Eka päivä Suomessa oli tosi outo, kaikki tuntui niin erilaiselta mm. se että kaikki puhuivat suomea.. Menin jopa väärälle puolelle tietä odottamaan ratikkaa, kun aivot olivat tottuneet vasemman-puoleiseen liikenteeseen! Kaupassa kaikki hinnat tuntuivat korkeilta. Ainakin yksi päätös on syntynyt Suomeen saapuessa: alkoholinkäyttö vähenee, kun eihän siideristä voi kolmea euroa maksaa kaupassa!! Huhhuh :D

Muuten piti käydä ostamassa uusi kännykkä varastetun tilalle ja hankkia nettiliittymä. Onneksi ei tarvitse (huom. tarvitse, eri asia haluaako) ostaa uusia vaatteita, koska nyt niitä on aika läjä Namibiasta ja Sambiasta kuskattu Suomeen. Mä oon myös neuroottinen rahojeni ja kännykkäni suhteen ja vieläkin meinaan piilottaa kaikki edellämainitut rintsikoihini kotoa lähtiessäni. Ei ne ehkä pölli niitä Suomessa niin hanakasti.. kai.

Kohta (joudun) palaa(maa)n duuniin, kun kiitettävästi on tilin saldo huvennut reissun aikana. Katsoin peiliin ja sieltä näkyi ruskettunut ihminen, jolla ajatusmaailma on muuttunut kertaheitolla. En enää voisi elää ilman afro housea tai räppiä. Niin mut on vaan nyt aivopesty. Ehkä opin myös sen, että vähemmälläkin pärjää. En jaksa nipottaa ja pinnani on kasvanut. Olen oppinut puhumaan kahta eri kieltä: afrikaansia ja nyanjaa. Oshiwamboksi osaan kysyä "mitä kuuluu setä/täti" ja sanoa kiitos.

Ihana reissu oli ja menisin uudestaan, jos voisin! Namibiassa viihtyy, jos on puhelias ja avoin tyyppi. En ehkä lähtisi sinne asti jurottamaan, on meinaan sen verran ihania tyyppejä siellä olemassa! Kiitos kaikille meijän Suomi-jengille, afrikkalaisille rakkaille ystävilleni ja Ruotsin vahvistuksillemme. Kaikille löytyy paikka sydämestäni. Kiva palata kotiin kuitenkin. :)

Pusuja ja haleja, tää blogi päättyy tähän!

Rakkain terveisin,

Tonppa a.k.a "Mutinta" (nyanjaa ja tarkoittaa the only girl, lempinimi jonka sain ystäviltäni helmikuun lopussa)

Terkkuja Livingstonesta!

Pari viikkoa on nyt tullut oltua reissun päällä. Matkustin UNAM:lta tuttujen opiskelukavereitten kanssa bussilla Windhoekista Sambiaan Livingstoneen, joka on tunnettu Victorian putouksista. Matka oli järkyttävän pitkä – about 22 tuntia köröteltiin bussissa, joka hajosi 100 km ennen määränpäätä.

No täällä ollaan oltu Norpan kanssa telttailemassa Jollyboysissa ja hyvin menee! Kelit on jees ja brunaakin on tullut. Käytiin safarilla, missä nähtiin n. 50 elefantin lauma, seeproja, kirahveja, kuduja yms ja sokerina pohjalla sarvikuono, joka imetti vauvasarvikuonoa. Aww.

Oon tavannut aivan huikeits tyyppejä täällä hostellissa. Ehkä mieleenpainuvin tyyppi oli eräs skottijäbä, joka on pyöräillyt Skotlannista Länsi-Afrikan halki Sambiaan ja aikoo pyöräillä maailman ympäri samalla reissulla. Vautsi! Lahjoitin ylimääräisen makuupussini ko. herralle, kun siltä pöllittiin puolet kamoista DRC:ssä. Tässä linkki tyypin blogiin jos kiinnostaa seurata tai jopa lahjoittaa herran matkakassaan: http://insatiablemeandering.blogspot.com

Windhoekiin paluu on joskus ensi viikon aikana, Suomeen lentelen elokuun 5. ja 6. välisenä yönä. Kuvia en jaksa tällä kertaa lisätä. Kaverit kattokoon fb:stä. :)

Cheers!

PS. Hyvä biisi: https://www.youtube.com/watch?v=WKdh7YD-QS0

Ylläreitä pylläreitä matkan varrelta

Namibiassa ollessa on jotkut asiat ihmetyttäneet ja yllättäneet kuin raiteille satanut lumi VR:n konsanaan. Tässä asiat sattumanvaraisessa järjestyksessä listattuna.

1. KAIKKIEN asioiden toimittamisen hiiiii-taaauuus ja epäloogisuus. Vaihdapa 100 euroa rahaa USA:n dollareiksi – jonota 3 tuntia pankissa, vaikka edessä on 5 muuta asiakasta. Mene vaihtamaan "valuutanvaihto"-nimiselle tiskille, jossa ei vaihdeta rahaa. Wtf?
2. African time. Sovi tapaaminen klo 12:00, ihmisiä alkaa tipahdella paikalle puoli kolmen aikaan ja puolet saapuvat ensi viikolla. Jees.
3. Bribing eli lahjominen. Hyvin yleistä ja varsinkin taksikuskeja sekä UNAMilla vartijoita on tullut kerran jos toisenkin lahjottua karkeilla, hedelmillä, aamupalaleivillä ja kylmänviileästi 10 dollarin seteleillä. 
4. Alkoholin ja muiden päihteiden edullisuus ja yleisyys. Kalja maksaa 0,5-1,5 euroa, marihuanaa myydään samalla hinnalla gramma ja röökiaski on n. 2-3 euroa. Trendinä tällä hetkellä on "leaning" eli kodeiiniyskänlääkkeen kittaaminen pullosta. Pullo maksaa jotain parin euron molemmin puolin. UNAM:lla hengailee ko. päihteitten huvi-, seka- ja väärinkäyttäjiä joka nurkilla. Varsinkin hostellien parvekkeilla haisee pilvi harva se päivä. 
5. Mitään ei tapahdu jos et avaa suutasi ja valita ylimmälle taholle. Minä tehtailin valituksia ja selvisin Namibiasta hengissä. Tosin kaikki eivät ihan tykänneet, kun valitin mm. siitä ettei oikeuksiani kunnioiteta, tai jotain lupausta ei pidetty.
6. Rikollisuus. Ks. alempi postaus
7. Drinking and driving eli rattijuoppous. Todella yleistä, ei voi välttää. Kaikki autolliset juovat ja ajelevat. Suuri kulttuuriero tässä suhteessa. Paikalliset poliisit eivät puhalluta ihmisiä juuri ikinä.
8. Apartheidin jälkipyykit. Sori vaan, kyl boerit/afrikaanerit ja mustat vaan asuvat omilla alueillaan ja menevät naimisiin oman väristen kanssa. Surullista.
9. Liikenne ja jalankulkijan oikeuksien puuttuminen. No voi jumankeuta, auto tulee kaukaa, näät sen ja se sut mut silti se ajaa sun päälle jos et usainboltimaisesti kirmaa tien yli tai hyppää metriä taaksepäin rotvallin reunalle.
10. Julkisten kulkuvälineiden puutteellisuus/puuttuminen. Kaupungissa kulkee julkisia busseja, joita kukaan ei käytä tai tiedä mistä ja milloin ne lähtevät.
11. Matkapuhelinten määrä. Kaikilla on täällä älypuhelin. Jonka ne kyllä yleensä kadottavat ensimmäisen käyttöviikon aikana joko taksissa tai yökerhossa. Mut selfie ja YOLO -meiningit ovat rantautuneet tännekin.
12. Palvelukulttuurin puuttuminen. Kassatäti mulkoilee, ei hymyile, ravintolan tarjoilija laahustaa, tuo vääriä ruokia jne. Ei hyvä.
13. Aikuisia yliopisto-opiskelijoita pidetään lapsina. Meininki UNAM:lla oli välillä kuin ala-asteella opettajien haukkuessa opiskelijoita idiooteiksi ja naispuolisia kanssaopiskelijoita laiskoiksi tytöiksi, jotka myyvät itseään yöaikaan kaupungilla. Justiinsa joo.
14. Pukeutumistyylien kirjo: Namibiassa voi hyvin nähdä ihmisiä perinteisissä herero-juhlapuvuissa tai vaihtoehtoisesti Uuno Turhapuro-verkkopaidassa, jonka alle on puettu rintsikat. Myös gay-kulttuurin edustajat ovat pukeutuneet hyvinkin vapaasti – miehiä minihameissa ja huulipunaa naamalla. Positiivista nähdä tällaista Afrikassa!
15. Eri heimojen edustajien erilaisuus (kärjistettynä). Namibiassa pääheimona on ovambot, sitten damarat ja namat, caprivilaiset, hererot, himbat jne.. 
• Damarat ovat kuin Suomen pohojalaaset, eka juodaan perseet, sitten puukotetaan kaveria. Niin ja nää kaverit on sit useimmiten työttömiä. 
• Ovambot taas käyvät töissä, suurin osa taksikuskeista ja tarjoilijoista on näitä. Mukavia heppuja – Namibian savolaiset luppakorvat.
• Hererot – Namibian stadilaiset. Ylpeää porukkaa ja hengailevat kaltaistensa kanssa.
• Himbat – tissit paljaana heilutaan toreilla ja turuilla. Tosin kuuluu heidän kulttuuriinsa.
• Caprivilaiset taas käyvät kirkossa lauantaisin, ovat suht neutraalia ja leppoisaa jengia. Pohjoisen porukkaa – lappilaisia.

Menoa ja meininkiä Windhoekissa vol. 2 – Rikollisuudesta

Heipparallaa.

Kun lähdin Namibiaan, tuttavani muistuttivat moneen kertaan, että Afrikka on niin vaarallinen ja pitää varoa, etten kuole/saa AIDSia/tule ryöstetyksi jne. No, onhan tässä nähty kaikenlaista matkan varrella, mutta en silti sanoisi että Namibia olisi mikään supervaarallinen paikka, vaikka seuraava lista varmasti antaa näin ymmärtää.

Tässä pikku listaa mitä suomalaisille ja paikallisille tuttaville sekä itselleni on muun muassa tapahtunut oleskeluni aikana:

-Näpistys yökerhon ulkopuolella. Mitä menetettiin: opiskelijakortti, 50 nad (n. 3 euroa), lompakko
-Auto-onnettomuus keskustassa. Mitä tapahtui: taksi ja juoppokuski törmäsivät, kaikki taksista sairaalaan, yhdelle lasia ja tikkejä naamaan, toiselle kallonmurtuma (nyt tosin ok kunnossa)
-Auto-onnettomuus keskustassa. Mitä tapahtui: kuski ajoi pilvessä ylinopeutta, yhdelle niskavammoja, toiselle käsi semisti muusiksi, kaikki parantuneet jo.
-Aseellinen ryöstö taksissa. Mitä menetettiin: lompakko, 200 nad (14 euroa), vanha puhelin. (Oli taksikuski joka ryösti. Luultavasti feikkitaksi)
-Silmänkääntötemppu ja ryöstö kauppakeskuksessa. Mitä menetettiin: pankkikortti ja 900 nad tililtä (n. 65 euroa)
-Ryöstö yökerhossa. Mitä menetettiin: uusi älypuhelin.
-Ryöstö kadulla keskellä päivää (Katutura). Mitä tapahtui ja mitä menetettiin: ryöstäjä viilsi puukolla uhriensa vaatteet auki, varasti kaiken arvokkaan, kuten puhelimet ja rahat. Uhrit joutuivat palaamaan koteihinsa vähissä vaatteissa.
-Auto-onnettomuus. Mitä tapahtui: kuski koomassa 3 viikkoa ja lopulta kuoli sairaalassa.
-Ryöstö baarissa. Mitä menetettiin: lompakko, ajokortti ja jonkin verran käteistä rahaa.
-Pahoinpitely. Mitä tapahtui: pahoinpidelty yhä elossa, ei tarkempia tietoja.
-Autoon murtautuminen. Mitä menetettiin: akku, kaiuttimet, ikkuna meni paskaksi
-Autoon murtautuminen. Mitä menetettiin: läppäri, laukku, ikkuna meni paskaksi

Kuulostaa varmaan järkyttävältä? No onhan tää. Täällä autot ajavat poikkeuksetta ylinopeutta, ilman turvavöitä, kuski kännissä/pilvessä, auto ylitäynnä kuljetettavia, liikennesääntöjä noudattamatta. Täällä valkoiset ja rikkaan näköiset mustat ovat poikkeuksetta eniten ryöstöjen kohteiksi joutuvia ja joka päivä näkyy kaupungilla ja kuulee joltain, että nyt lähti rahat/kännykkä tms.

Ei ole edes kovin erikoista, jos ryöstäjä vielä puukottaa kohdettaan, sillä kovin monet pikkurikolliset kuljettelevat veitsiä mukanaan. Kai pelin henki on se, että pienempien tuloluokkien ihmiset ovat pakotettuja keksimään tulonlähteitä ja tämä sitten ajaa rikolliselle tielle. Jos sinut ryöstetään, älä lähde perään. Saat puukosta.

Eli jos ikinä matkustat Namibiaan, ota hyvä ihminen kattava matkavakuutus ja älä levittele rahojasi julkisilla paikoilla. Älä mene mielellään yksin tuntemattoman taksikuskin kyytiin (hanki luottokuskeja) ja älä heiluttele uusinta älypuhelintasi yökerhoissa. Se lähtee jonkun toisen matkaan. Älä luota tuntemattomiin ihmisiin. Mene baareihin aina paikallisten kavereittesi kanssa ja hengaile aina tuttujen ympäröimänä. Varsinkin Katuturan baarikadulle on aivan turha mennä valkoisella joukolla ja olettaa tulevansa ehjänä tavaroineen takaisin. Naisena kannattaa laittaa käteinen raha rintsikoihin, sieltä ne tuskin lähtevät kenenkään matkaan (poikkeuksiakin on).

Paikallinen poliisilaitos on käynyt tutuksi, ja siellä jonottaminen on kyllä aika tuskastuttavaa. Älä odota liikoja – et tule ikinä näkemään omaisuuttasi enää, vaikka puhelimien jäljittäminen on ihan mahdollista jos on tuttu poliisisetä. Ei välttämättä silti onnistu.

Ne päivät kun mitään ei tapahdu ovat mukavia. Kun on luottofrendejä, myös reissukin on kivempi ja näet paikkoja, joihin muuten ei olisi mitään asiaa.

Sellaista täällä.

Cheers,

Tonppa

Lukukaudesta, lomista ja kokeista

Alright,

Meillähän Suomessa koulu alkaa syksyllä eli elo-syyskuussa. Namibiassa kouluun mennään tammi-helmikuussa eli heidän ”syksyllä”. Semester 1 on tammikuun lopusta kesäkuuhun ja lomia välissä kyllä riittää.

Huhtikuussa oli reilun viikon pääsiäisloma tai ”semester break” ja vapun aikaan taisi olla torstaista maanantaihin erilaisten vapaapäivien kimara, joten kouluun ei tarvinnut mennä. Semester 1 aikana meillä on yleensä yhtä kurssia kohden 0-2 kirjallista tehtävää, 2-3 koetta (joista yksi uusintakoe) sekä final exams, jotka alkavat toukokuun lopulla.

Pakko myöntää, että suomalaiseen opiskelutahtiin verrattuna täällä hommat kasautuvat kyllä loppupäähän aika pahastikin, sillä on aivan normaalia, että yhtenä päivänä on yhden esseen dedis ja pari koetta. Usein välikokeista ilmoitetaan max. viikkoa ennen koepäivää ja uusinnoista vielä lähempänä koetta. Eli aika vähän pystyy suunnittelemaan elämäänsä. Mulle esim. pamahti afrikaansin kielen suullinen koe ensi viikon alulle ja nyt eilen ilmoitettiin, että kokeessa tulee pitää viiden minuutin puhe opettajalle. Voi apua!

Byrokratiasta vielä sen verran, että politiikan kurssini on ihan kakka. Ukkeli päätti reputtaa minut ja suomalaisen vaihtarikaverini esseet, koska emme liittäneet jotain ”tiettyä artikkelia” esseidemme oheen. En tajua. No jouduttiin tästä hyvästä viikon varoitusajalla lukemaan n. 100 sivua artikkeleita ja tenttimään korvaavan kokeen. Kai menee läpi.

UNAM:lla kaikki arvosanat tulevat prosentteina sadasta. Täällä vaaditaan ainakin 40 % CA mark (en saa päähäni mistä lyhenne), joka käytännössä merkitsee sitä, pääseekö final exameihin mukaan vai ei. CA koostuu yleensä kurssikokeiden keskiarvoista ja esseen prosenteista. Esim. jos koe 1 = 80 % ja koe 2 = 30 %, niin CA = (80 + 30)/2 = 55 % ja loppukokeeseen pääsee hyvillä mielin. Itse olen saanut historiasta reilut 80 % kahdesta eri kokeesta (miltei lukematta), turismista 64 % ensimmäisestä kokeesta, maantieteen aineesta 100 %, politiikan kokeesta 64 %, afrikaansista 1. kokeesta 55 % ja 2. kokeesta 90 %. Aika laiskasti olen lukenut kokeisiini.

Tuntuu, että täällä painotetaan enemmän ulkoa opettelua kuin oikeaa oppimista. Turismiopeni tykkää listata asioita ja kysellä kokeessa tyyliin ”Mitkä 5 tekijää..” tai ”Mainitse 3 tärkeintä toimijaa..” tai ”Mikä on x:n mukaan määritelmä y:lle”. Huoh. Yllättävän moni opiskelija on aivan kujalla ja reputtaa kokeensa. Meillä historian kokeissa on aina Afrikan kartta, jonka avulla kysellään valtioiden ja pääkaupunkien nimiä. Tämä tehtävä on ollut ylitsepääsemättömän vaikea monille ja moni tuttu onkin repinyt alle 20 % arvosanoja molemmista kokeista. Oh dear.. Neuvoin muutamalle tutulle etsimään Googlesta Africa map quiz-pelejä, joilla voi harjoitella paikannimiä.

Semester 1 ja loppukokeiden jälkeen namibialaisille koittaa kuukauden talviloma, jolloin kaikki katoavat UNAM:lta kotiseuduilleen ja kaikki joutuvat muuttamaan tavaransa kampukselta kavereiden nurkkiin Windhoekiin. Pitää itsekin katsoa missä asustelen loppuajan.

Mulla loppukokeet loppuvat tosiaan 11.6. jonka jälkeen tarkoitus olisi tehdä graduaineiston keräilyä eräässä kylässä. Katsotaan miten aika riittää, kun lähtö Suomeen häämöttää jo heinäkuun 9. päivä. 

Tot siens!

Vierailu Home of Good Hopeen

Voi että.

Hieman on aikaa vierähtänyt siitä, kun tänne viimeksi mitään rustailin.

Tällä kertaa ajattelin kertoa hieman Windhoekin slummeimmalla asuinalueella sijaitsevasta Home of Good Hopesta, joka toimii hieman kuin orpokoti, tavallaan kuin päiväkoti. Pääperiaate on, että paikkaa pyörittävä mukava musta nainen perusti köyhemmille (usein HIV:n takia orvoiksi jääneille tai muuten huonompiosaisesta perheestä tuleville) lapsille paikan, johon voi tulla syömään ja leikkimään toisten lasten kanssa.

Menin eräänä tiistaina Suomi-tyttöjen kanssa muutamaksi tunniksi auttelemaan ruokahuollossa: paikassa kun ei ole kuin omistajatäti ja hyvällä lykyllä muutaman muksun äiti apukätenä. Lapsiahan tuolla käy päivittäin safkailemassa n. 500 kpl. Eli aika haipakkaa kyllä.

Päivän ekat muksut odottamassa lauluhetken alkua.

Päivä alkoi muutamalla laululeikillä ja rukouksella. Lapset kerääntyivät leikkihuoneeseen/ ruokailutilaan (talon ainoa huone) penkeille odottelemaan muiden lasten saapumista ruokahetkeen.

Ruokana maissipuuroa pieni kauhallinen ja tilkka maitoa.

Pienimmät saivat ruokaa ekana ja näytti maistuvan kaikille. Ensin haettiin pap eli maissipuuro ja siihen maitotilkka, jonka jälkeen lautanen vietiin itse Suomi-tytöille, jotka tiskailivat innokkaina. Tämän jälkeen jokainen muksu jonotti kiltisti puoli kuppia mehua ja yhden pienen hedelmäpalan (omppua tai appelsiinia). Ruoat ostetaan lahjoitusrahoilla tai saadaan joiltain tahoilta lahjoituksina. Hedelmät, joita paloittelin olivat osittain mätiä ja otti kyllä sydämestä leikellä ja antaa miltei syömäkelvottomia paloja joillekin lapsista. :(

Vähän enemmän porukkaa kokoontunut odottelemaan. Klo n. 10:30.

Mehun ja hedelmänpalan jakopiste. 

Mukit annettiin likaisena seuraavan muksun käyttöön. Täytettiin vaan puolilleen mehulla.

Ruokailun jälkeistä leikkimistä. Klo n. 12.

Ruokaa aamulla hakemaan tulleet lapset leikkivät syötyään yhdessä ruokatilassa. Toinen, 300 päinen satsi lapsia olisi tulossa koulun jälkeen n. klo 13.

Home of Good Hopessa on myös värityskirjoja.

Penskat leikkivät pienempiensä kanssa.

 Hieman kävi sääliksi, kun kuulin että muutama lapsukaisista oli aika pahastikin kehitysvammainen, sokea ja/tai HIV-positiivinen ja moni oli orpo vielä kaiken lisäksi. Yksi esiteini-ikäinen poika hymisi ja keinui itsekseen ja yritti hakea ruokaa monta kertaa. Toinen sokea ja kehitysvammainen kaveri koetti kanssa saada useamman hedelmäpalan. Oli vaikea sanoa ei, mutta pakkohan se on, kun on tulossa aika läjä muita nälkäisiä suita monen kilometrin päästä ruuan ääreen. Aika moni lapsi myönsi suoraan, kun kysyin ovatko saaneet jo oman hedelmänsä ja mehunsa. Tavat on siis hallussa. :)

Linssilude tarttui syliin. Tuolla muksulla oli äitikin mukana ja antoi luvan kuvata.

Sisko ja sen sisko.

Nää pari muksua, jotka esiintyy joka kuvassa tulivat Home of Good Hopeen äitinsä kanssa. Äiti olikin aika kärkkäästi vaatimassa lisää ruokaa hänen lapsillensa. Ei voitu antaa, mutta kyllä taisi livahtaa vähän hedelmiä mutsin taskuun. ;)

Tuonne voi viedä mitä vaan lahjoituksia lasten/aikuisten vaatteista ruokiin tai leluihin. Kaikki kelpaa ja otetaan ilolla vastaan. Pitääkin mennä taas joku päivä pistäytymään ja viemään samalla jotain tuomisia. :)

Omistajatäti kertoi, että heille on hakemus vetämässä kaupungille, jotta he saisivat rakentaa suuremman talon aivan nykyisen lähelle, jotta osa orvoista lapsista voisi muuttaa kokopäiväisesti asumaan sinne. Monet orvot asuvat nykyään isovanhempiensa kanssa, ja monet mummut ja vaarit ovat turhan raihnaisia huolehtimaan kasvavista lapsista, joten he ovat itse ehdottaneet lasten muuttoa  Home of Good Hopen hoiviin. Toivotaan, että homma hoituu parhain päin.

Meikä kiittää ja kuittaa Windhoekista loppukokeiden siintäessä silmissä.

Siis mitä sä oikein opiskelet siellä Namibiassa?

Heippa Suomi ja muu maailma!

Tänään on Namibian itsenäisyyspäivä ja koulut ovat kiinni, eikä tänään ole opetusta yliopistollakaan. Ajattelin vähän rustailla blogitekstiä siitä, mitä mä nyt oikein opiskelen mukamas täällä.

Ensinnäkin on pakko myöntää, että opiskelu täällä UNAM:lla eroaa suomalaisesta yliopisto-opetuksesta siten, että Namibiassa on oltava luennoilla joka ikinen päivä (80 % läsnäolopakko kursseilla) ja oikeastaan kaikki kurssit ovat luentomuotoisia. Luentoja on 7:30-21:30 välisenä aikana. Mulla onneksi aikaisimmat luennot alkavat 9:30 ja keskiviikkoisin joudun istumaan politiikan luennolla n. klo 21:00 asti..

Kämänen kuva luentosalista vol 1. Historian tunti alkamassa, luokka puolillaan.

Toinen huonolaatuinen kuva samasta luentosalista.

Kaikilla kursseilla on yleensä 1-2 välitenttiä (test) tai pistokokeita (quiz) sekä toukokuun lopussa oleva loppukoe (exam). Vaikka UNAM:n sivuilta saisi kuvan, että täällä koulua on myös kesäkuussa, niin se ei pidä paikkaansa. Vain korvaustentit järjestetään kesäkuussa, eli jos ei pääse jotain tenttiä tai välikoetta läpi, niin sitten ne hoidetaan kesäkuussa alta pois. 

Täällä puhutaan kurssien sijaan moduuleista, jotka voivat kestää 1-2 periodia (semester). Itselläni on 4,5 kurssia, koska yksi niistä on ns. half-course. Tässä kattava lista opinnoistani:

-African Civilisations 12 credits (2. vuoden historian kurssi): Kurssilla luennoi pätevän oloinen nainen, joka korostaa harva se viikko olevansa hyvin ateisti. Silti hän luennoi muinaisista uskonnoista ja sivilisaatioista Afrikassa. Kurssilla käydään läpi niin Etiopian, Malin, Ghanan kuin Zimbabwenkin sivilisaatiot niidet synnystä nykypäivään. 

-Foundations of Afrikaans 12 credits (1. vuoden afrikaansin kurssi): Mukava, mutta hieman natsi afrikaans-nainen opettaa murteisella englannilla afrikaansin perusteita. Ihan kiva kurssi, mutta missasin ekat 1,5 viikkoa kurssista, joten lausuminen ei kyllä vieläkään suju yhtään. Osaan jo futuurin ja imperfektin, mutten perussanastoa kunnolla.

-Foundations of Tourism Management 12 credits (1. vuoden turismin kurssi): Äärettömän rento miesluennoitsija pitää hyvin helppoa kurssia, jossa keskitytään turismisektorin osa-alueisiin ja ”hallintoon”. Puolet tunneista on mennyt ”Let’s chill, it’s monday” -meiningillä ja välillä Hra. Ylirento on perunut tunteja. Yksi välitentti takana, en usko että meni kovin kummoisesti.

-State in Africa 16 credits (3. vuoden politiikan kurssi): TODELLA mielenkiintoinen kurssi. Me likes <3. Opettaja on maanisesti tuijottava mies, joka hymyilee kuin hangon keksi, mutta silti puhuu tiukkaa asiaa Afrikan valtioiden epäonnistumisesta kehityksessä. Mies ei tosin osaa suunnitella powerpoint-slidejaan kunnolla, ja tuppaa tunkemaan 20 riviä tekstiä per kalvo. Ensi viikolla olisi 5 sivun esseen palautus…

-Economic Geography 8 credits, half course (2. vuoden maantieteen kurssi): Tämä kurssi on ehkä tylsin ikinä. Mr Becker, saksalainen proffa, joka on asunut Namibiassa iät ajat luennoi monotonisella äänellä tuplaluennon joka viikko. Kurssilla on myös practicals-osuus, jota luennoi Ms. Menjono. En kuitenkaan tiennyt practicalseista kuin vasta viim viikolla ja yllättäen MÄ päädyin apulaisluennoitsijaksi. :D Sain itse suunnitella kotitehtävätkin luokalle. Success!

Tosiaan oon nyt pitänyt pari luentoa aiheesta ilmastodiagrammit. Mun mielestä on aika hassua, että tokan vuoden mantsalaiset opettelevat piirtämään ilmastodiagrammeja. Tarkistaessani opiskelijoiden kotitehtäviä (102 x 3 sivua tekstiä..) huomasin, että taso vaihtelee aika hurjasti; 15 opiskelijaa sai lähes täydet pojot, mutta toiset 15 eivät saaneet edes puolia oikein. Järkytyin syvästi, kun joku opiskelija väitti, että Helsingissä on trooppinen sademetsäilmasto (!). No, mut kai pitää muistaa missä ollaan. ;) Terkkuja ja täydet sympatiani vaan lukion mantsan opelleni Kuopioon.

Tässä on vinkki vitonen sille, joka meinaa hakea UNAM:iin opiskelemaan esim. ensi vuonna: yliopiston sivuilta tosiaan löytyy kunkin tiedekunnan alta opinto-opas ja sieltä kustakin kurssikoodista voi päätellä järjestetäänkö kurssi semester 1 (helmi-kesäkuu) vai semester 2 (heinä-marraskuu) vaiko onko kurssi kaksi semesteriä pitkä. Numero 1:een päättyvät koodit tarkoittavat semester 1, numero 2 = semester 2, numero 0 = semester 1&2. Eli ei kannata haaveilla 2 tai 0 -koodisista kursseista, jos aikoo mennä vaihtoon keväällä.

Mä oon muuten onnistunut kadottamaan ääneni,  varmaan koska täällä on nii ”kylmä” (+18 ’C joinain päivinä *syvä huokaus*.

Hajotkaa pakkaseen. ;)

Intohimomurhat kuohuttavat Namibiassa

Ensi perjantaina 24-vuotta täyttävä Namibia on haasteiden äärellä: kehitystä ei ole tapahtunut haluttuun tahtiin sosiaalisella sektorilla, ja työttömyysluvut ovat korkeat. Monien ongelmien kanssa painiskelevasta nuorisosta on kummunnut koko maata järkyttävä lieveilmiö, joka on kaikkien huulilla ja sanomalehtien otsikoissa päivittäin: intohimomurhat (engl. passion killings).

Mistä tässä ilmiössä oikein on kyse?

Intohimomurhiksi kutsutaan tilannetta, jossa parisuhteen toinen osapuoli, usein mies, tappaa seurustelu-kumppaninsa tai aviopuolisonsa kuultuaan tulleensa petetyksi. Usein tappaja suorittaa samalla itsemurhan. Namibiassa mies nähdään vielä perheen päänä ja siksi petetty mies usein kokee asemansa horjutetuksi. Tai näin ainakin osa namibialaisista perustelee silmittömien murhien motiiveja.

Valitettavaa on, että eloon jääneet tappajat eivät saa useinkaan tuomiota teostaan, vaan heidät todetaan mielisairaiksi ja hoidetaan mielenterveyspotilaina. Osa namibialaisista vaatiikin, että tappajat tulisi tuomita joko elinkautiseen vankeuteen tai teloittaa. Osa taas kokee teloitustuomion väkivaltakierteen jatkamisena.

Viime torstaina 6. maaliskuuta koko Namibia hiljeni rukoilemaan intohimomurhien lopettamisen puolesta. ”National Prayer Day” sulki koulut ja yliopistot yhdeksi päiväksi ja sai tuhannet opiskelijat liittymään mielenosoituksiin ja rukoushetkiin. Rukouspäivän tarkoitus oli herättää Namibian presidentti Hifikepunye Pohamban huomio, ja saada hänet ryhtymään toimiin estääkseen naisia ja miehiä koskettavat murhat.

Jotkut kuitenkin kritisoivat uskonnollista vastausta intohimomurhien tuomitsemiseksi. Politiikan professorini totesikin, että on hyvin kummallista, että sekulaarissa valtiossa, kuten Namibia, vastaus silmittömään väkivaltaan on rukoilu ja kansallinen vapaapäivä. Rukoilu kun ei kuulemma tuo muuta kuin kollektiivista hyvän olon tunnetta, eikä pelasta yhtään ihmistä väkivallalta. Ja tässä maassa ihmiset kun tykkäävät vapaapäivistä.

Vielä kuvia kampukselta löytyvistä väkivaltaa vastustavista julisteista:

Elämäni eka vaellusreissu

Joujou!

Mentiin lauantaiaamusta vaeltamaan kampuksemme lähellä sijaitseville vuorille. Päivä oli kuuma ja vettä otettiin liki kymmenen litraa mukaan. Meitä oli seitsemän: viisi suomalaista ja kaksi sambialaista kaverusta. Vuoret ovat korkeampia kuin Puijo ja maasto on hyvin vaihtelevaa: välillä löytyy polku, välillä pitää kiivetä vuorenseinämää liuskekivistä kiinni pitäen. Öttiäisiä näkyi, ja kaverit olivat jopa kuulleet paviaanilauman metelöivän. Seuraavaksi sitten kuvapläjäys reissusta (kaikki kunnia kuvista suomalaiselle toverilleni):

Mä en kiivennyt vuoren huipulle asti, vaan palasin joukkomme toisen puolikkaan kanssa takaisin lähtöpaikallemme. Eksyttiin pariin otteeseen villissä luonnossa, heinät ja piikkipensaat viiltelivät jalkani verille ja itikat söivät etureiteni. Siinä sitten väsyneenä istahdimme sambialaisen kaverini autoon vain huomataksemme, ettei bensaa ollut tankissa tippaakaan.

Soittoa kavereille. Puolituttu tuo 40 dollaria (pari-kolme euroa) bensarahaa ja yritämme pysäytellä autoja. Tuloksetta. Työnnettiin sitten vanha peltipurkkikaara pari kilometriä helteessä ja väsyneenä takaisin kampukselle tien viertä pitkin. Oli aika elämys, kun muut autot mm. rekat vilistivät tuhatta ja sataa metrin päästä ohitsemme. Tunnin päästä oltiin perillä ja onneksi saatiin taksikuski myymään osan bensastaan ja kaverit pääsivät ajamaan kotiinsa.

Sellaista tällä kertaa! :)

UNAM:n kampuksesta yleisesti

Ajattelin kirjoittaa vähän siitä, millaisessa paikassa oikein opiskelen ja vietän suurimman osan ajastani. Vielä ei ole kuvia luokkahuoneista, mutta lisään niitä sitten joskus. Tämä postaus on tarkoitettu muun muassa sellaiselle ihmiselle, joka miettii UNAM:iin opiskelijavaihtoon lähtöä.

University of Namibian pääkampus Windhoekissa on suhtkoht suuri, mutta syrjässä sijaitseva aidattu alue. Kun saavuimme toisen suomalaisen vaihtarin kanssa kampukselle ensimmäistä kertaa, tuntui että joka nurkka näyttää samanlaiselta labyrintilta ja eksyinkin muutamaan otteeseen. Täällä ei juurikaan ole opasteita, vaan paikat pitää tuntea. Nyt kahden viikon jälkeen löydän oikeastaan kaikki paikat mitkä pitääkin löytää. Aina voi kysyä.

Rakennuksia täällä on kymmeniä: X-block, Y-block yms muut opetustilat, yleiset (likaiset!!) vessat, hallintoyksikkö, huoltoyksikkö, kirjasto, juhla-/jumppasali, internet-tuki-hökkeli, asuntolat kylppäreineen, keittiöineen ja pesuhuoneineen, vartijoiden rakennukset, maksullinen pesula yms. Kampuksella on myös muutama kahvila ja dining hall eli paikallisittain "dh", joista saa ruokaa ja perustarvikkeita päivittäin. Dh:sta kaikki koululla majoittuvat saavat aamupalansa, joka on ihan ookoo kattaus. Yhdessä kahvilassa (The Grub) on viitisen biljardipöytää ja yhden pelin pelaaminen maksaa 2 dollaria (n. 13 senttiä euroissa).

Jonkun pyykit kuivamassa asuntolan katolla.

Asuntolat (miehille ja naisille omat) ovat ihan siistejä ja asumiskelpoisia sokkelorakennuksia – jokaisella on oma lukittava huone, mutta muuten yhteiset tilat. On ns. vanhat ja uudet hostellit. Vanhat ovat parempia ja lähempänä opiskelutiloja.

Joka huoneessa on sänky, patja ja siivousvälineet. WC-paperia jakaa viikottain kunkin kerroksen "vastaava" opiskelija, joka on myös asuntolatoimikunnan jäsen. Mukavat siivoojatädit moppailevat lattioita harva se päivä. Vessoissa pörrää perhosia ja lintuja ja lattioilla vilistää kissoja ja torakoita..

Kulku asuntolasta toisiin asuntoloihin ja taloihin.

Tältä kaikki "old hostels" näyttää.

Terassi, jossa voi syödä aamupalaa.

Kasteluhana nurtsilla.

Asuntolan portaiden kohdalla on lasiseinää.

Jengi jättää käytäville turhat huonekalunsa.

Old hostelin käytävää.

Asuntolan portaikko.

Asuntolan katto, jonne ei saisi mennä, mutta kaikki menevät.

Yleisnäkymää kampukselta.

Kuten jo aiemmassa postauksessa mainitsin, täältä löytyy myös kelpo kuntosali, joka maksaa n. 13 euroa liittyminen + 7 euroa per kuukausi. Se on auki ma-la. Tenniskenttiä, koripallokenttiä ja jalkapallokenttiäkin täältä löytyy ja lenkkimaastot ovat oikein mainiot. Jos haluaa, voi liittyä esimerkiksi johonkin urheilukerhoon (karate, soccer, koris, rugby, lentopallo jne) tai vaikkapa UNAM:n kuoroon. Tekemistä siis riittää, jos ei ole jo paljon puuhaa.

UNAMilla oli ennen myös uima-allas, joka tosin rakennettiin umpeen, koska liian moni opiskelija ryyppyillan aikana hukkui 10 metriä syvään altaaseen (olen kuullut myös villejä huhuja sambialaisten opiskelijoiden hukuttamisista). Väkivallasta tulikin mieleen, että kampuksella puukotettiin eräs opiskelija kuoliaaksi viime lukuvuonna. Oli tullut käsirysyä kahden kaveruksen välille... Vaikka väkivaltaisuuksia onkin sattunut, en silti koe oloani yhtään turvattomaksi. En edes vaikka onnistuin kadottamaan hostellin avaimeni, jossa oli huoneen numero mukana. Homma hoitui vaihtamalla lukot päikseen kaverin kanssa.

UNAMille pääsee aina takseilla, jotka suhaavat ympäri vuorokauden pitkin Windhoekin katuja. Hintoja on kaksi: 9 dollaria lyhyt matka, 18 dollaria pitkä (öisit tuplat). Hullut taksikuskit odottelevat kuin haaskalinnut kampuksen porteilla asiakkaita, ja joskus kun oikein sattuu, niin on kaksikymmentä  innokasta kuskaajaa viemässä minne ikinä haluaakaan mennä. :D "Sista come with me! Academia? Maerua Mall? Klein? Hosea Kutako? Wernhill? KFC?! Come come!"

Taksin ottamalla kampukselta pääsee kätevästi myös viettämään iltaa keskustan menomestoihin, kunhan muistaa ottaa opiskelijakorttinsa mukaan, jotta pääsee porteista yöaikaankin sisään (vartijat eivät usein usko selityksiä). Vierailijoita kampukselle tai asuntoloihin ei saisi tuoda sisään klo 22 jälkeen. Alkoholin tuominen on myös kiellettyä, mutta salakuljettaminen onnistuu, jos kaverustuu vartijoiden kanssa. Harvoin kukaan silloin kyselee saada katsoa laukkuihin. ;)

Menoa ja meininkiä Windhoekissa

Tuli torstaina ja perjantaina lähdettyä vähän Windhoekin yöelämää katselemaan. Torstaina kävin uuden paikallisen ystäväni kanssa Fashion Barissa, jossa oli viikoittainen happy hour 21-00, jolloin kaikki shotit ovat yhden dollarin (n. 6,5 senttiä euroissa). Mesta oli aika autio kun mentiin sinne, ja musiikki soi hyvin kovalla. Paikan angolalainen ovimies yritti iskeä minua koko illan ja on kyllä ottanut yhteyttä useaan otteeseen. Eilen tilanne jopa kärjistyi, niin että maagiset sanat "i love you" pulpahtivat kännykän näytölle. Hyvin ilkeiden ja napakoiden kommenttieni jälkeen tyyppi tajusi homman nimen ja on nyt tainnut lopettaa. :D Kun kerroin yli-innokkaista jäbistä tuntemani namibiatytöt lupasivat neuvoa, kuinka epätoivoiset tyypit saadaan blokattua ottamasta yhteyttä.

Perjantaina mentiin sitten isommalla jengillä (suomalaiset, pari saksalaista ja kaksi namibialaista) syömään Xwama-nimiseen perinteistä namibialaista ruokaa tarjoilevaan ravintolaan, joka sijaitsee Windhoekin ns. slummialueella Katuturassa. Siellä tilattiin paljon ruokaa, joka syötiin yhdessä. Tän näköistä settiä (muun muassa) ilmestyi pöytään:

Kanaa, pinaattia ja tytöt.

Toukkia. Kuin popcornia.

Kannaa. Hyvvee ei pahhoo. Tosin päät vielä lautasella.

Vuohen pää eli "the smiley". Aivot syötiin kaivelemalla kallon sisään ja paikallinen tyttö popsi silmänkin.

Ihan hauska kokemus oli kyllä käydä tuollaisessakin ravintolassa. Ainakin voi sanoa syöneensä hyvin erikoista ruokaa. Tuolta sitten jatkettiin illanviettoon Warehouseen (osa lähti muualle), joka on tupaten täynnä oleva, suht iso ja edullinen yökerho. Siideri maistui ja saatiin UNAM:ssa opiskelevista boswanalaisesta ja zimbabwelaisesta pojista uusia kavereita. Tarjosin pojille ruotsalaista nuuskaa ja olivat aivan "high" siitä. :D Yökerhossa perskärpäsiä riitti ihan tarpeeksi ja "uusia kavereita" kyllä saisi vaikka kymmenen päivässä jos tahtoisi.

Lauantaina sitten vähien yöunien jälkeen painelin kuntosalille, jossa musiikki soi yhtä kovalla kuin yökerhossa. Sali oli kyllä muuten oikein hyvä ja laitteetkin olivat kaikki toiminnassa. Ainoa miinus oli se, että kaikki penkit heiluivat hirmuisesti, kun esimerkiksi yritti tehdä ylätaljaa.

Salin jälkeen lähdimme Olympia pools-nimiseen ulkouimalaan polskimaan ja nauttimaan kauniista sadepäivästä. Aurinkokin vähän pilkahti ja sain ehkä hippusen rusketusta. Paikalliset uivat 50 metrisen altaan matalassa päädyssä ja me mahduimme mainiosti uimaan matkaa. Jotkut jopa pyytivät osaa meistä opettamaan heitä uimaan. Vaikuttaa että suuri osa paikallisista on kuin onkin uimataidottomia.

Uimalasta otimme taksin Joe's Beerhouseen, joka on ehkä Windhoekin tunnetuin ravintola ja kaikki turistit aina menevät sinne. Joe's:ssa olikin valkoisia äijiä katsomassa rugbya ja huutamassa kaljatuopit kourassa televisiolle. Tuli vähän Suomi ja jääkiekkopelit mieleen.

Viime yö oli ihan pakko vaan nukkua ja jäi kyllä biletykset pois. Törmäsin illalla ekaan torakkaan kämppäni lattialla. Tapoin sen hiuslakalla ja sandaalilla. En kiljunut. Hyvien yöunien jälkeen  ryntäsimme suomipoikien kanssa aamulenkille UNAM:n ympäri ja näimme 20 cm pitkän, mustan tuhatjalkaisen ylittämässä tietä. Huikeita öttiäisiä täällä kyllä! Nyt olen jo aamupäivästä ihan poikki kaikesta urheilemisesta ja taidan mennä UNAM:n katolle elbailemaan ja lööbailemaan auringonoton merkeissä. Voipi olla että mennään myös pelailemaan biljardia suomipoikien kanssa UNAM:n eräässä talossa sijaitsevaan kerhotilaan. Jää nähtäväksi. :)